Mistä pysyviä lääkäreitä Mellunkylään?




Paperilla terveyspalvelut ovat kunnossa, mutta tosielämässä monet asiat ovat toisin. Näin voi tiivistää terveysasioita käsitelleen Mellunkylän aluefoorumin annin.

Vuoden toinen aluefoorumi kokosi maanantaina 9. maaliskuuta Mikaelin kirkolle noin 140 terveysasioista kiinnostunutta. Paikan päällä olivat myös useat terveyslautakunnan jäsenet puheenjohtaja Jouko Malisen johdolla sekä johtavia kaupungin virkamiehiä. Mellunkylän omista valtuutetuista tilaisuutta seurasivat Eero Heinäluoma, Hannele Luukkainen ja Pekka Saarnio. Yleisön taholta ihmeteltiin, miksi Mellunkylään ei saada hyviä lääkäreitä, vaikka ongelma on ollut vuosikausia tiedossa.

Helsingin terveysasemien johtaja Antti Iivanainen vakuutti kaupungin ponnistelevan lääkärien saamiseksi. Hänen mukaansa rekrytointia on tehostettu ja palkkauksen mahdollistamia keinoja on käytetty. Lääkärit haluavat kuitenkin hakeutua töihin vain tietyille alueille.

Kontulan ja Kivikon terveysasemien ylilääkäri Pirkko Salokekkilä kertoi molemmilla asemilla olevan taas varsin hyvin lääkäreitä. Varsinkin Kivikossa tilanne oli vuoden alussa erittäin huono. Vakinaisia viranhaltijoita ei kuitenkaan edelleenkään ole.

Yksi ihmisiä ärsyttävä kesto-ongelma on puhelinpalveluiden ruuhkautuminen. Ratkaisua haetaan mm. internet-välitteisestä palvelusta, jota kokeillaan joillakin terveysasemilla. Näin varmistetaan, että työntekijä soittaa mahdollisimman pian asiakkaalle, jolle ei ehditä vastata heti.

Toinen ikuinen ongelma on vastaanottoaikojen pituus. Ylilääkäri Salokekkilä kertoi tavoitteena olevan räätälöidä ajat ihmisten vaivojen mukaan. Usein kävijä saa 30–40 minuutin ajan, jotta lääkäri ehtisi paneutua hänen asioihinsa kunnolla. Nopeita akuuttiaikoja sijoitellaan pitempien vastaanottoaikojen väliin.

Kati Peltola Terveysasemien ystävät -ryhmästä heitti terveysasemilla olevan ”kymmenen minuutin lääkäreitä”, jotka sallivat asiakkaan puhuvan vain yhdestä vaivasta kerrallaan. Tämä loukkaa ihmisiä. Sali kohahti hyväksyvästi Peltolalle.
 
Herbert Walther kysyi paikalla olleilta päättäjiltä Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtajan Matti Toivolan kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa heittämästä ajatuksesta Kontulan tai Kivikon terveysasemien yksityistämisestä. Terveyslautakunnan puheenjohtaja Jouko Malinen (SDP) torjui ajatuksen kilpailuttamisen ja bisnesajattelun ulottamisesta perusterveydenhoitoon. Myös lautakunnan kokoomukselainen varapuheenjohtaja Sirpa Asko-Seljavaara esiintyi topakasti julkisten palvelujen puolesta ja piti ajatusta yksityisista terveyspalveluista huonona.

Iivanainen ilmoitti, että uusi Myllypuron rakennettava täyden palvelun terveysasema ei tule vaikuttamaan Kivikon ja Kontulan terveysasemien jatkumiseen.

Asioita ja kysymyksiä tilaisuudessa oli paljon ja kaikkea ei ehditty käsittelemään foorumin puitteissa. Yksi käsittelemättä jäänyt asia oli mm. Mellunmäen tilanne, jossa on tehty aloite Vantaan Länsimäen terveysaseman mahdollisesta yhteiskäytöstä mellunmäkeläisten kanssa.




KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi