Lähiö 2072 tarjoaa asukaslähtöisen yhteistoimintamallin lähiöiden kehittämiseen, mallilähiönä toimii Mellunkylän kaupunginosa

 
 
Miten 1970-luvulla rakennetuista lähiöistä tulisi asumisen brändejä? ”Lähiö 2072 – Matka kaupunginosan radikaaliin kehittämiseen” -yhteishankkeessa luodaan yhteistoimintamalli, jonka avulla lähiöitä kehitetään vastaamaan paremmin asukkaiden ja kestävän kehityksen asettamiin vaatimuksiin. Samalla kehitetään uusia palvelu- ja liiketoimintakonsepteja, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista. Mallikaupunginosana hankkeessa toimii Mellunkylä.
 
– Lähiöillä on edessä väistämättömiä ja mittavia kiinteistöjen korjaushankkeita, jotka on kyettävä toteuttamaan kustannus- ja ekotehokkaasti. Tämä tarjoaa samalla ainutkertaisen momentumin lähiöiden elinvoimaisuuden parantamiseen. Siinä tarvitaan erilaisten osaamisten tehokasta yhdistämistä, toteaa hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja Juha Soilu Vahanen-yhtiöistä.
 
Aalto-yliopiston Living Places ja Build Environment Services -tutkimusryhmien sekä Vahanen-yhtiöiden ja Helsingin Energian Tekes-rahoitteinen yhteishanke toteutetaan vuosina 2012–2014.
 
Yhteistyökumppaneina ovat lisäksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Helsingin Diakonissalaitos, Suomen Kuntaliitto, Suomen Asuntotietokeskus, Vetoa ja Voimaa Mellunkylään ja Wiktio Oy.
 
Mallilähiönä Mellunkylä Helsingissä
 
Lähiökehittämisen yhteistoimintamallia kehitetään, testataan ja sovelletaan Suomen suurimmassa kaupunginosassa, Helsingin Mellunkylässä, mutta malli on skaalattavissa erilaisiin lähiöihin Suomessa.
 
– Asukkaat ovat lähiöuudistuksen keskeinen voimavara. Etsimme keinoja, joilla heidät osallistetaan kotialueensa kohentamiseen. Hyödynnämme käyttäjälähtöisen muotoilun menetelmiä ja panostamme läpinäkyvään ja helposti ymmärrettävään viestintään, kertoo Lähiö 2072 -hankkeen projektipäällikkö Katja Soini Aalto-yliopistosta.
 
– Mellunkylä antaa tähän mainiot puitteet, koska siellä on jo vuosia työskennelty lähidemokratian edistämiseksi. Nyt etsitään hedelmällistä yhteistyötä myös kiinteistö- ja rakennusalan kanssa, Soini sanoo.
 
Pilottihanke tuotti innostavan kuvan tulevaisuudesta
 
Hankkeen pilottina oli alkuvuonna 2012 toteutettu Suburb 2072 -projekti, joka on osa Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden Living+-ohjelmistoa. 
 
Projektissa kansainvälinen opiskelijaryhmä jalkautui kahdeksi kuukaudeksi Mellunkylään. Paikallisten kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena Mellunkylälle hahmottui tulevaisuudenkuva, jonka mukaan lähiö on hyvän elämän monimuotoinen keidas, jossa asukkaat, yritykset ja kaupunki puhaltavat yhteen hiileen.
 
Pilotti herätti Lähiö 2072 -hankkeen kumppaneissa uusia ajatuksia ja innovaatioita lähiökehittämiseen. Hankkeen kumppanit kokoontuvat kahden kuukauden välein saman pöydän ääreen tutustutaan lähiökehittämiseen eri näkökulmista ja ideoimaan kaikkia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja. 
 
Heillä on voimakas halu ymmärtää elämää laajasti ja nähdä korjausrakentamisen pitkän aikavälin vaikutukset. Tapaamisissa syntyneet ideat voidaan ottaa heti käyttöön paikallisesti Mellunkylässä ja kumppaneiden omassa toiminnassa myös muualla.
 
Lähiö 2072 -yhteishanke järjestää Helsingissä Kuntamarkkinoiden (Kuntatalo, Alppikatu 1) yhteydessä 12.9.2012 kello 13.00−14.30 seminaarin “Keiden vastuulla ovat lähiömme?”. Tilaisuudessa puidaan eri puhujien johdolla polttavia kysymyksiä yhteistyöstä, osallistamisesta, korjausrakentamisesta, energiatehokkuudesta ja hyvinvoinnista lähiöissämme. 



Tuokiokuvia Mellunkylästä


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi