Mellunkylän Joulupuisto tuli jäädäkseen


Mikaelinkirkolla, Kontulan ala-asteella, Perhepuisto Naapurissa ja niiden välisessä Emännänpuistossa järjestettiin sunnuntaina ensimmäistä kertaa lämminhenkinen Mellunkylän Joulupuisto -perhetapahtuma. Tapahtuma sujui lumipyrystä ja viimaisesta talvikelistä huolimatta hyvin ja keräsi päivän mittaan noin 1 500 kävijää paikan päälle. 
 
Tapahtuman ohjelma-anti keskittyi Mikaelinkirkon ja Kontulan ala-asteen ympäristöön. Kontulan ala-asteella järjestetyissä avajaisissa avauspuheenvuoron piti tapahtuman suojelija, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (kuvassa). Hän kiitteli viime vuosina tehtyä hyvää yhteistyötä Mellunkylässä, jonka uutena ilmentymänä oli nyt ensimmäistä kertaa järjestetty Joulupuisto. Liikuntaviraston osastopäällikkö Stefan Fröberg iloitsi omassa tervehdyspuheessaan Helsingin seitsemännen ja Itä-Helsingin ensimmäisen keinojääradan valmistumista Kontulaan (yleisöllä oli osana tapahtumaa vapaa sisäänpääsy jääradalle).
 
Puheiden jälkeen seurasi ekumeeninen hartaushetki, jonka pitivät Joulupuisto -idean isä, kirkkoherra Martti Häkkänen Mikaelin seurakunnasta, Jyrki Palmi Metrokappelista ja isä Jyrki Penttonen Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta.
 
Avajaisseremonioiden jälkeen kuultiin hienoa naiskuoro Elegiaa johtajanaan Airi Lahtinen. Myös mainiot Tiernapojat ja Joulupukki vierailivat lavalla. Juontajana toimi omaan valloittavaan tapaansa ala-asteen entinen rehtori Juha Saunamäki. Koulun sisätiloissa Nukketeatteri Sampo piti vauhdikkaita varjoteatteripajoja yli 3-vuotiaille. Piha-alueella FC Kontu oli järjestänyt lapsille liikuntaradan. Paikalliset Lions -kerhot grillasivat kaikille makkaroita, jotka seurakunta oli saanut tuntemattomalta lahjoittajalta.
 
Mikaelinkirkolla soi musiikki. Mikaelinkuoro johtajanaan Osmo Honkanen lauloi tasatunnein säitä uhmaten ulkona kirkon edustalla. Sisällä seurakuntasalissa kuultiin Inkerikeskuksen lauluryhmää Ystävyyden laulajat, Kontulassa asuvan Luca Cannavón herkkää laulua säestäjänään taitava pianisti Libero Mureddu sekä ihastuttavaa Stadin Juhlakvartettia (Maria Hänninen, viulu ja laulu, Pekka Tegelman, kitara ja laulu Jaku Havukainen, kitara ja laulu ja Antero Priha, trumpetti ja laulu). - Musiikin lisäksi kirkon tiloissa taiteilija Jouko Nuora piirsi karikatyyrimuotokuvia kymmenistä halukkaista ja Kontulan Martat esittelivät lapsille suomalaista jouluperinnettä ja himmelinrakentamista.
 
Kirkon Ulkopuolella paloivat jätkänkynttilät.  Kontula-Seura oli aurannut alueen, jonne yleisö sai sytyttää kynttilät joulurauhan merkeissä. Partiolaiset olivat vuorostaan pystyttäneet teltan alueelle. Kirkkoa vastapäätä sijaitsevassa perhepuisto Naapurissa oli ohjelmaa lapsille: joulukuusen koristeiden tekoa nuorisoasiainkeskuksen ja tuuliviirien askartelua ympäristökeskuksen ohjaamana. Lähiöasema yhteistyössä Kontulan eläkeläisten kanssa järjesti ongintaa lapsille.
 
Ensimmäinen Mellunkylän Joulupuisto -tapahtuma onnistui hyvin. Tapahtuman jälkeisissä tunnelmissa ja yleisöltä saadun palautteen perusteella oltiin vakuuttuneita, että tapahtuma oli tullut jäädäkseen. - Olihan se hyvä esimerkki yhdessä tekemisestä Mellunkylässä. Mukana tapahtumaa järjestämässä olivat Mikaelin seurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä, FC Kontu, Inkerikeskuksen Ystävyyden Laulajat, KontuKeskus, Kontulan ala-aste, Kontulan Eläkeläiset, Kontulan Martat, Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys, Kontula-Seura, Kurkimäki-Seura, Lions Club Kontula, Lions Club Mellunmäki, Partiolippukunta Helsingin Kotkat, Radio Kontula, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, liikuntavirasto, lähiöprojekti, nuorisoasiainkeskus, sosiaalivirasto ja ympäristökeskus sekä Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -projekti.



Tuokiokuvia Mellunkylästä


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi