Kontulan taiteilijatalossa vietettiin harjannostajaisia

 

Kontulan taiteilijatalo on valmistumassa. Harjannostajaisissa nähtiin Sanna Karlsson-Sutisnan vaikuttava performanssiesitys.


Kontulaan pitkään suunnitellun ateljeetalon ja samalle tontille nousseen taiteilijoille tarkoitetun vuokratalon rakentaminen ovat aikataulussa. Joulukuun puolessa välissä valmistuvan kokonaisuuden harjannostajaisia vietettiin torstaina 13.8.
 
Osoitteessa Kontulankaari 13 sijaitsevassa, Ateljeesäätiön rakennuttamassa ateljeetalossa on 14 työhuonetta ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto on toteuttamassa tontille 14 asunnon kaksikerroksisen vuokrakerrostalon. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut DPI-U2 Architects ja pääurakoitsijana on toiminut Varte Oy. 
 
Asuinkerrostalo on tehty betonielementeistä ja ateljeerakennus puusta. Rakennukset ovat poikkeuksellisesti erillisiä, koska työtila asunnon yhteydessä on ongelmallinen, mm. työstä aiheutuvaa melua on vaikea eristää. Lisäksi ateljeetilat vaativat usein taloteknisesti ja rakenteellisesti erilaisia ratkaisuja kuin asuintilat. Taiteilijat haluavat myös eriyttää työn, perhe-elämän ja vapaa-ajan. 
 
Asuntojen koot vaihtelevat huoneen ja keittiön yksiöstä neljän huoneen ja keittiön perheasuntoon. Kaksikerroksisessa työtilarakennuksessa puolestaan on 14 ateljeeta, joiden koko on 23–60 neliömetriä. Asunto ja työtila vuokrataan samalle taiteilijalle, jonka valitsevat kaupunki ja Ateljeesäätiö yhteistyössä. Haku Kontulaan taiteilijataloon alkaa nyt syksyllä.



Tuokiokuvia Mellunkylästä


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi