Aluefoorumi 10.12. ja Mellunkylän Joulupuisto sunnuntaina 13.12.


Torstaina 10.12. klo 18.00-19.30 järjestetään Kontulatalon Symppiksessä yleisölle avoin Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -aluefoorumi "Kontulan ostari nyt ja tulevaisuudessa", jossa asukkaille esitetään mm. ostarin korjatut suunnitelmat. Toisena aiheena foorumissa on suunnitteluvaiheessa olevan Lampipuiston uuden leikkipuistorakennuksen ja nykyisen leikkipuiston muodostaman kokonaisuuden esittely. Keskustelua. Kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

 
Koko perheen Mellunkylän Joulupuisto –tapahtuma järjestetään sunnuntaina 13. joulukuuta klo 13-17 Emännänpolulla ja Mikaelinkirkolla. Joulupuisto tarjoaa jouluista tunnelmaa, makuja sekä ohjelmaa vauvasta vaariin ja mukulasta mummoon. Tapahtumassa kuullaan mm. kolmea eri kuoroa ja runsaasti musiikkia. Helsinki Gospel esittää 50 laulajan voimin vauhdikkaasti jouluista gospelia.
 
Perinteisesti joulupukki on tervehtimässä kaikkia lapsia ja Tiernapojat laulavat rumpujen säestyksellä. Ison jouluseimen luona saa silittää elävää aasia ja tutustua ensimmäisen joulun tapahtumiin. Maria Baric & Company esittää lapsille omaa teatteria sekä järjestää muiden toimijoiden kanssa jouluista askartelua. Tapahtuman huipentaa Tulikansa – esiintyjien tuliesitys sekä Kauneimmat joululaulut kirkkosalissa. - Joulupuisto tarjoaa kaikille kävijöille grillimakkaraa, glögia ja pipareita (niin kauan kuin tarjottavaa riittää.)
 
Tilaisuus on vapaaehtoisten ja eri järjestöjen lahja kaikille asukkaille ja se on kaikille avoin ja maksuton. 



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi