Kallis harrastaa Kontulassa (Keskustelut)


Nuru Kirjoitettu 27.8.2012 20:15

Helsingissä metro on sitä varten, että itähelsinkiläiset voidaan kuljettaa Kulosaaren ohi kaupungin perukoille ilman että häiritään autoliikennettä. Villeimmät väittää, että koko metro tuli vain, koska ruottalaisillakin on sellainen. Nyt automaattimetrolla niitä voisi vähän niistää, kun oltaisiin kerrankin ensimmäisiä. Mene ja tiedä...

Metrolla Kirjoitettu 23.8.2012 22:39

Metrolla kaikki on lyhyttä niin lännen ja idän väli kuin keskustan ja mellunmäenkin

Niponapo Kirjoitettu 23.8.2012 19:56

Haa, ai Mellunmäestä metrolla lyhyt matka keskustaan? Sehän on pisin mahdollinen metromatka Helsingissä.

Ilmaista kulttuuria Kirjoitettu 22.8.2012 20:35

taiteiden iltana asukastila Mellarissa Korvatunturintie 2 on tarjolla erityyppistä taidetta ja muuta mukavaa. kannattaa tulla kauempaakin. aloitamme kello 18. Mellarista myös lyhyt matka metrolla keskustaan jos sen kulttuuria jää kaipaamaan

Kummitäti Kurkimäestä Kirjoitettu 14.8.2012 12:18

Kiitti, kk! Voin opettaa aivan vasta-alkajia sekä hiukan pidemälle ehtineitäkin. Myös sellaisia, jotka yksinkertaisesti vain nauttivat laulamisesta paljon, tai haluavat saada vaikka karaoketaitoihinsa lisää särmää!
Sekä kevyttä että klassista opetusta.

Laulaminen on nautinto ja sitä ei pitäisi kenenkään pelätä! Olen itse paininut myös esiintymisjännityksen kanssa, uskon osaavani auttaa tässäkin.

Kk Kirjoitettu 14.8.2012 10:37

Ystäväni ohjaa pelkästään (ja edullisia) yksityistunteja ja hänellä normaaliin soittotuntiin ei kulu tuntiakaan ja hän opettaa kodissaan.
Häneltä kuitenkin on pyydetty paljon "istuntoja" jolloin hän tekee ryhmäharjoituksia ja silloin niitä jatketaan pari- korkeintaan kolme päivää. Hän onkin kovasti kysytty soitonopettaja täällä.

Nanna K Kirjoitettu 13.8.2012 15:33

Ryhmäopetuksesta kohistaan nyt paljon, ja syystä. Moni on lopettanut tavalliset soittotunnit ja siirtynyt ryhmäopiskeluun, vaikka yksityisopiskelu olisikin ollut onnistunutta. Niin meidänkin perheessä. Opettajia, opistoja ja instrumentteja on kuitenkin niin paljon että niistä menee vasta asiaa miettivällä pää sekaisin. Alan foorumeilla on vertailtu paljon, ja täällä aluefoorumissakin hieman aiheesta keskustelu, mutta yksittäiset ohjeet jäävät pahasti pitkien keskusteluaiheiden sekaan.

Ryhmäopetusta kehitetään Kirjoitettu 3.8.2012 09:34

"Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa menetelmiä, jolla perinteisesti yksityisopetuksena annettavaa edistyneempien oppilaiden solistista instrumenttiopetusta voidaan antaa edullisempana ryhmäopetuksena."
- Helsingin kulttuurikeskus tukee Meri-Helsingin Musiikkiopistoa 30 000 € mm. tämän selvittämiseksi. Ehkä tuloksista on hyötyä sitten laajemminkin. Ennenkaikkea niille perheille, jotka eivät pysty nykyisiä, yleisiä opetusmaksuja maksamaan.

http://www.hel.fi/static..a_yhteistyohankkeet.html

Musikantit Kirjoitettu 7.5.2012 21:27

Heippa kaikille. Tässä muutamia vastauksia kysymyksiinne.

1. Musikanteilla on suomenkielistä toimintaa ja sitä on melko paljonkin. Syksyn 2012 aikataulu julkaistaan toukokuun aikana ja samalla alkaa ilmoittautuminen ryhmiin.

2. YouTube videot ovat pääasiassa lasten vanhempien kuvaamia. Koska venäjänkielisessä yhteisössä on paljon innokkaita videoharrastajia, on otoksia kertynyt melko paljon. Ihan samat juhlat järjestetään myös suomenkielisille oppilaille.

3. Palvelun hinnoittelu on aina hankala juttu. Musikanteille panostamme kovasti opetuksen ja toiminnan laatuun mm. palkkaamalla sellaisia opettajia, joilla on tarvittava koulutus ja kokemus, sekä ovat tottuneita toimimaan lasten kanssa. Lisäksi pyrimme luomaan viihtyisän ja virikkeellinen oppimisympäristö samalla kuin panostamme myös opetusvälineisiin.

4. Soitonopetus yksityisesti on tosiaankin arvokasta lystiä. Syynä siihen on työehtosopimusten mukaiset palkkakustannukset sivukuluineen, sekä tilakulut. Olemmekin jo muutaman vuoden yrittäneet kovasti markkinoida ns. pienryhmäopetusta (4-6 oppilasta), joka on merkittävästi edullisempaa. Tämä soveltuu erityisen hyvin niille jotka ovat aloittamassa uutta harrastusta. Myöhemmin sitten kun taidot kehittyvät ja haluaa mahdollisesti suorittaa tutkintoja, on yksityisopetus hyvä vaihtoehto.

Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiinne. Ja mikäli haluatte lisää infoa, älkää epäröikö ottaa yhteyttä. musikantit@musikantit.fi tai puh. 0102 190 190

Kohtuutta keskusteluun Kirjoitettu 6.5.2012 14:23

Lapsiperheet on aina valittamassa rahanpuutteestaan. Ihmettelen miksi. Nytkin on Mellunkylässä useita ilmaistapahtumia ja Kontufestari, tänäkin vuonna. Ne on päihteettömiä ja koko perheelle sopivia. Pois turhat rutinat. Mahtaako muissa kaupunginosissa olla näinkään hyvin?

Ei vaan ole varaa Kirjoitettu 4.5.2012 00:37

Samaa mietitty meidänkin perheessä. Tyttäreni olisi innostunut harrastamaan, mutta ei meillä kyllä ole varaa Musikanttien hintoihin..
Ihmettelin kyllä kun käytiin youtubessa katsomassa musikanttien videoita, että kaikki ovat venäjänkielisiä, kun tähän asti luulin, että opetus sopii suomenkielisille? Ihania videoita ja lapsia, olisi tosi kiva jos meidänkin tyttö pääsisi tekemään vastaavaa. Eikö mellunkylän alueella tosiaan ole mitään mahdollisuutta suomenkieliseen toimintaan ja vähän halvemmalla? Vai onko ainoa mahdollisuus lähteä tosiaan kauemmas pienten lasten kanssa harrastamaan?

Heijari Kirjoitettu 3.5.2012 08:28

Selvittelin, millä hinnalla poikani pääsee harjoittelemaan kitaransoittoa, yksilötunneille. Nopeasti hahmottui, että 320 eurolla saisin Musikanteista pojalleni opetusta 2 kk (45min/viikko, 160e/kk). Kallis hinta harmitti, kun opistokin olisi lähellä kotia. Vain metropysäkin verran matkaa.
Tein vertailua: Keski-Helsingin musiikkiopisto tarjoaisi KOKO lukukauden vain 40 e kalliimmalla edelliseen verrattuna. Mutta siihen tulisi matkoja. Itä-Helsingin musiikkiopisto myy 350 eurolla lukukautta - tuntien kestosta en ole varma.
Länsi-Helsingin musiikkiopisto yllätti 320 euron perusmaksulla lukukautta kohden. Se on vähän halvempi. Vaan sinne on matkaa.

Erot ovat pieniä toisiinsa nähden. Siihen nähden, mitä pystyisin maksamaan, liian suuria. Mitä mahdollisuuksia on saada lapsiaan soittotunnille, jos ei pysty maksamaan itseään kipeäksi? Eikö mitään?



Nimimerkki:  
Viesti:  
       



Tuokiokuvia Mellunkylästä


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi